Vuoden 2020 kauneustrendit

Vuosi 2020 on tuonut tullessaan monia erilaisia kauneustrendejä. Nyt tuotteet ovat luonnonmukaisia ja yksilöihin keskitytään entistä enemmän. Jokainen ihminen on nimittäin erilainen, eivätkä yleismallin tuotteet käy läheskään kaikille. Tänä vuonna painotetaan sitä, että ihoa tulee hoitaa oman ihotyypin mukaan.

Periaatteessa yksi vuoden suurimmista muutoksista on yksinkertaistaminen. Koska tavallisella kuluttajalla ei ole loputtomasti aikaa ihonhoitoon, suositaan nyt niin sanottuja monitoimituotteita. Niiden avulla voidaan siis hoitaa monta eri vaihetta yhdellä kertaa. Tänä vuonna kosmetiikkamerkit ovat ryhtyneet kehittämään entistä helpompia tuotteita, joiden avulla jokainen voi ottaa ihonhoitorutiinit osaksi jokaista päiväänsä. Esimerkiksi puhdistusaineet ovat nykyään niin liasta ja meikistä puhdistavia kuin hoitavia.

Onko aktiivihiili tuttu tuote?

Oletko jo kuullut puhuttavan aktiivihiilestä? Se on yksi kauneudenhoidon uusimmista trendeistä. Hiiltä on käytetty kasvonaamioissa jo pidemmän aikaa, joten sinällään se on kauneudenhoitomerkeille tuttu tuote. Hiili vetää itseensä likaa ja ympäristöstä ihoon kertyviä kuona-aineita. Aktiivihiiltä on alettu käyttää yhä enemmän. Sitä käytetään hammastahnoissa, sillä se puhdistaa hampaan pinnan paremmin. Sen lisäksi sitä käytetään saippuoissa ja shampoissa. Erityisesti shampoissa sen käyttämisen edut on havaittu siinä, että aktiivihiili poistaa muotoilutuotteiden jämiä hiuksista.

Esteettiset hoidot kasvussa

Vaikka tänä päivänä ikääntyminen saa näkyä, on kuitenkin paljon sellaisia kansalaisia, jotka haluavat näyttää nuorelta mahdollisimman pitkään ja ikääntyä kauniisti. Perinteiset pistoshoidot ja kauneusleikkaukset ovat kuitenkin muuttaneet muotoaan. Nykyään esteettisiä hoitoja haetaan mieluummin dermatologilta. Dermatologisilla hoidoilla voidaan häivyttää ikääntymisen merkkejä, kuten ryppyjä sekä veltostumia vaikkapa kaulan alueella.

Yksi suosituimmista esteettisistä hoidoista on Hollywool Peel. Nimensä mukaisesti se kuorii ihoa, mikä helpottaa tietenkin epäpuhtauksia hoitamisen kanssa. Sen lisäksi Hollywood Peel kiinteyttää ihoa ja saa sen näyttämään nuoremmalta. Hoidossa käytetään laseria, joten hoitomuoto on kohtalaisen kivuton. Laser on myös tehokas keino ehkäistä ryppyjen syntymistä. Hollywood Peelissä käytetään myös aktiivihiiltä, mikä lisää hoidon tehoa. Hoito on kuitenkin täysin pistoton, eli siinä ei ruiskuteta ihon sisälle minkäänlaisia aineita. Näin hoitoa ei tarvitse olla uusimassa muutaman kuukauden välein, kuten esimerkiksi botox-hoitoja.