Kirjoitettu

Merinosta moneen

Tuli kiire! Piti napata pesutestipalaa/pakanpäätä ja tehdä nopeasti merinokerrasto. Tytön viimevuotinen oli jo aivan liian lyhyt ja illalla olisi tiedossa 2h ratsastusta. Tuulta ja pakkasta eikä maneesia suojana.

Itse kun en ole ikinä ratsastanut ellei lasketa yhtä ratsastustuntia lapsena… Kokemusta talviratsastukseen pukeutumisesta piti etsiä ratsastavilta ompeluystäviltä.

Housukaavassa ei ainakaan saa olla sisäsaumoja, ne hiertäisivät. Merino olisi lämmin ja hengittävä materiaali.

img_7635

Paitaan lisäsin pienen kauluksen ja housujen saumat tikkasin vielä päältä, että ovat ohuet. Nopeaa kaavoitusta ja ompelua ja illaksi oli setti valmiina. Tosin aika poikamainen kalsariasuhan siitä tuli. Onneksi tuo ei ole niin tarkka vaatteistaan ja alusasu nyt ei muutenkaan näy. Housut on farkunväristä merinoa ja yläosa farkkuraitaa. Kyllä tällä talven pärjää. Kylmä oli tullut vain sormista ja sekin olisi estettävissä alushansikkailla.

Ajattelin, että tämä käy talven kylmimpiin öihin myös yöpuvuksi. Kaikki hyöty irti!

img_7637

Merino on loistava neulomuksiinkin. Kelpaa myös meidän kuopuksella, jota kaikki kutittaa. Mutta extrahieno merinovilla ei. Siitä siis neulomaan talveen pipo ja huivi.

Jos seuraat Seliaa Instassa niin siellä on tähän pipoon ohjekin. Ja huivi on vain tavallista helmineuletta. Lanka Lana Gatto Nuovo Irlandia.

pipo2

Tänä aamuna koulumatkalla napattu kuva, jossa värit vähän vääristyy kun yhden sähkövalon alla vain oli tarpeeksi valoa, että kännykkä otti jonkinlaisen kuvan. Kiva setti, kyllä tarkenee. Pipossa on vielä tuulisuojat korvien kohdalla ja vuori. Sanoinko jo, että on se Merino vaan kiva materiaali?

pipo1

Jottei teille jää ihan kalsarifiilis tuosta raitamerinosta, niin mekkokuvakin vielä samaan postaukseen. Tästä tuli vähän minimekko. Leggarit alle ja saapikkaat niin voi mennä vaikka minne. Ja tarkenee. Itse olen tosi huono vaihtelemaan vaatteita kesken päivän ja kun ensin on aamulenkkiä koiran kanssa, sitten voi olla vieraita/asiakkaita ja siivousta, töitä ja kotoilua niin merino on mahtava, Ei tule kylmä eikä hiki. Päälle vaan toppaa ja aamulenkille ja silti on riisuessa siistit vaatteet. No, suosin kyllä niitä merinokalsareitakin, on ne vaan niin kivat. (Ja kaupassa pelkkä kalsaripaita merinosta voi olla lähemmäs 100€, niin näissä jopa säästää itse ommellen!)

raitamekko

Merino on kyllä suosikki! Montakohan blogitekstiä siitä tulee tänätalvena? Kivoja merino-ompeluita kaikille!

Kirjoitettu

Kuin kantarelli!

unnamed-4

Syksy on selkeästi saapunut. Sen huomasi viimeistään eilen, kun lähdin käymään tytön koulun avoimissa ovissa tuolla yläkuvan asulla. Kuvan nappasin tullessa tytön opettajan kommentin innoittamana ja siitäpä tuli tälle postaukselle otsikkokin. “Kuin kantarelli!” Ja sopii myös syksyisiin puihin.

unnamed-3

Mekko taas piti ommella noiden keltaisten johdpur kenkien kaveriksi. Nyt on jotain samaa väriä muuallakin kuin kengissä. Kangas joustocollegea. Ja ompelin huivinkin sitten talvikeleille, kun ei mekkokaan näy takin alta. Huivi on jäänyt kuvaamatta, mutta on päässyt jo käyttöönkin.

Malli on ottobre Woman lehden, mallinimeltään muistaakseni Relaxed. Uusin lehti jokatapauksessa on kyseessä.

kantarelli

unnamed-1

Jotain muutakin lämmikettä on tullut ommeltua syksyyn. Viimevuoden merinovillasta raitamekko. Kaava oma. Kangas riitti vain lyhythihaiseen, mutta en antanut sen haitata. Ehkä parempikin näin, niin sitä voi pitää tuon aiemmin ommellut neuletakin kanssa. Uusia villoja odotellaan saapuvaksi pian! Raitaa tulee jälleen ja monia yksivärisiä merinointerlockeja.

unnamed-2

Huivi on myös neulottu jo talvea varten ja tämä on tosi muhkea ja pituutta on jopa 180 cm. Reunassa on virkattu pitsi. Ohje Suuri käsityö.

img_7368

Laitetaan nyt tämä “vitsikin” tähän samaan postaukseen. Meillä oli tyttöjen yhdistetyt 8 ja 11v synttärit. Niitä ennen remontoitiin maalamalla seinä ja tein uuden kangastaulun nopsasti kaapissa olleesta Vallilan kankaasta. Kangasta jäi ja pienin ilmoitti, että “äiti voisit tehdä mekon ja kukaan ei näkisi sua juhlissa…”

Haaste otettu vastaan ja oikeasti olin tuolla mekolla/tunikalla ne juhlat!

Kirjoitettu

Koulut alkoi Osa 2

Kuopuksen kouluvarustelua: Tarvittiin taas uusi pipo-huivisetti ja tahdoin tehdä taas sellaisen, joka sopii useampaan takkiin. Ei tarvitse sitten vahtia, minkä pipon lapsi meinaa kouluaamuina päähänsä vetäistä, kun sopii aina. Takit esiin ja kangaspinon luokse ja tuo hemppis Flowery oli paras.

IMG_7180

Kelpasi. Tosin nyt on ollut vielä lämmintä ja pipotonta aikaa, mutta valmiina ollaan ilmojen viilenemisiin.

IMG_7177

unnamed (3)

Pitsiruutuleggareita lisää, hänenkin piti saada omansa ja aikuistenkin kokoja olen ommellut. Täytyy nekin kuvata jossain vaiheessa! Keskimmäinen tyttö pyysi näitä  jo lisää, kun ei kuulemma ratkea, vaikka kuinka venyttelee (oppi juuri spagaattin) ja sopivat joka mekkoon.

unnamed (1)

Tunikan malli vanhasta Seppälän suosikkitunikasta. Oli vaikea keksiä mallia, jossa tuo kangas ei näyttäisi liian “vauvamaiselle”, kun tokaluokkalaiset haluaa olla jo aika isoja neitoja. Tää onnistu ihan hyvin. Vähän hölmölle tuntuu ommella syksyyn lyhkähihaisia, mutta toisaalta onhan kaapissa boleroita talveen, mitä voi pukea päälle.

IMG_7179

Kirjoitettu

Pesukarhut – Racoons

Vaatteiksi asti päätyneitä Racoon Dreamseja:

IMG_6626

Tämä mekko syntyi oikeastaan ihan vaan siksi, että kaapissa oli käyttämättä tuo raitatrikoo. Todella laskeutuva ja painava ja se ei soveltunutkaan omaan mekkooni, niinkuin piti. Nyt kun pesukarhuihin vertasi, väri oli juurikin sama tumma lila ja siitä sai hyvin jatketta mekolle. Ekaluokkalainen tykkää, kun on pehmeää.

IMG_6627

IMG_6590

Peruspipo ja kesäsetti pienelle pojalle koossa 86/92 cm. Polvihousut ja teeppari.

IMG_6591

Teehetkestä mekko 110/116 cm.

IMG_6592

Legginsit

IMG_6629

Tuubihuivi tai rengashuivi, sellainen kaksi kertaa kaulan ympäri menevä renkula.

Pesukarhujen uudet värit pääsi jo loppumaan, mutta toivottavasti uusi erä saadaan pian tehtaalta! Ilmoittelen facebook-seinällä, joten sitä kannattaa seurailla.

IMG_6533

Kirjoitettu

Lasten kanssa suunniteltu

Nyt on omat ompelut menneet pitkälti siihen, että tehdään mitä lapset pyytää ja tarvitsee, tehdään mikä kelpaa ja mitä toivotaan. Näin ne tulee takuuvarmasti myös hyötykäyttöön. Tässä jättipostaus sellaisia!
IMG_6408

 

Ensimmäisenä yöpaita, jonka tyttä näki jossain nettikaupassa. Nettikaupan yöpaidassa luki vain “Home is where my cat is” ja tyttö halusi koiratekstin… ja satuin mainitsemaan, että Cameolla se onnistuu. Niinpä sitä pääsi ompelemaan yöpaitaa. Värit ja kankaan on tyttö valinnut itse. Ja ommellessa lisäsin omavaltaisesti helmaan brodyyyrin. Kelpasi!

IMG_6410

Pikkusiskokin on oppinut katselemaan “kivoja vaatteita” ja tämä kissa silityskalvo on suoraan yhdestä paitakuvasta napattu: “Stop Stressing Meow!”

Sen piti olla musta valkoisessa paidassa, mutta koska tyttö halusi sen mieluummin heti, laitettiin seeprakalvoa kaapista löytyneeseen toppiin. Kiva, että on kesäksikin jo jotain.

IMG_6404

Pipo-huivisetti on tehty kaverisynttärilahjaksi. IMG_6244

Kaveri pitää kuulemma linnoista ja ritareista (tyttö), joten tälläinen linna silitettiin pipoon.

IMG_6245

Kesäksi yöpukushortsit. Tyttö nukkuu kesäisin topilla/aluspaidalla ja kun hän näki tämän kankaan kirpparikankaiden pinossa, pyysi siitä shortseja. Saatiinpa sekin kangas käyttöön. Näistä tuli mukavan ohkaisen vilpoiset ja pakattiin ne nyt odottemaan kesää.

IMG_6438

Sitten tulee eilisillan projekti. Tästä olen aika ylpeä tytön puolesta. Hän on siis 7 v ja suunnitteli ja ideoi tämän kokonaan itse.

Kissa sapluunat on verensokerisensorin kiinnitysteippien taustoja ja hän laittoi ne talteen ja sanoi, että ne pitää painaa paitaan. Eilen oli pyytänyt isää ostamaan kaksi yksiväristä paitaa, että pääsi hommiin. Aiemmin varmisti, että onhan mustaa ja kultaista kangasväriä? (sanoin joo…no tuo toinen on oikeasti pronssia…)

IMG_6461

Sitten vaan töpöttelemään ja ensin paita näytti tältä:

IMG_6462

Mutta jotain kuulemma puuttuu! Kuu! Ja sitten minä autoin tekemään tytön toivomia tähtiä kissojen päälle. Ne leikattiin yhdessä Cameolla. Tyttö asetteli, minä silitin. Paita taitaa olla valmis, ellei sitten innostu vielä  koulun jälkeen tähän jotain lisäilemään. Meillä meni vähän iltapala aikakin eilen myöhemmäksi, että saatii paita valmiiksi. Nämä on meidän naapurin kollikissat, eli terkkuja sinne!

IMG_6464

Tämä oli kiva idea, että tähtiä on myös selässä.

IMG_6465

IMG_6275

Pussukka, tämäkin tytön ideoima. Tuon ikäiset suosii paljon BFF juttuja: BEST FRIENDS FOREVER

IMG_6276

IMG_6327

Tämä paita on keskimmäiselle tytölle. Ommeltu vaateliikkeen poistopaidasta/tunikasta. Vaate oli tahallaan rikottu poiston yhteydessä, mutta halusin sen pehmeän trikoon vuoksi pelastaa tytölle paidaksi. Leikkasin pienemmäksi, tein pääntielle uuden kanttauksen ja yhden uuden napinläven pääntielle. Koko nyt n. 152/158 cm.

IMG_6328

Vielä näitä riittää. Jaksoiko kukaan lukea tänne asti?

Treenit alkoi taas joululomien jälkeen ja tyttö halusi suunnitella itse uusia treenivaatteita. Pääsin ompelemaan siis lycraa!

IMG_6348

Samalla näkee, miten cameokuvio pysyy lycran pinnassa. Alakuvassa on pyöräilyshortsi-hame. Oli kuulkaas tarkkaan määritetty hameen pituus!

Tyttö pakkasi nämä niin nopeaan koulun liiksapussiin, etten ole itse nähnyt näitä edes hänen päälllään. Kai ne on hyvät, kun valituksiakaan ei ole tullut.

IMG_6349

IMG_6350

Sitten viimeisenä vielä vanhaan paitaan keskimmäisen neidin painama hylje. Lumi tehty tekstiiliglitterillä.

IMG_6351

Nyt saa sanoa Huh!

Kirjoitettu

Syksyn pipopostaus

Piti kokeilla yhdistää What a mess! ja Pesukarhu. Tyttö suosii lähinnä vain mustavalkoista, niin nämä kelpasi hyvin. Setissä yhdistyy myös tuo sana See (näe), joka on tytön nimestä tavu ja heijastinta. Sai sen pakollisen heijastinpalasenkin pipoon noin laitettua. Mietin vielä, pitäisikö nimen toinen tavu olla alenpana, tippuneena…? Huivi on kääntömallia.
IMG_5808

Toiseen ulkoilupukuun myös. Siihen tarvittiin punaista ja yläkuvan pipo tuli jämäpaloista. Molemmista kankaista löytyy jo legginsejä. Alakuvassa toinen pipo-huivisetti syksyyn, punaisena.

IMG_5658

Isosiskollekin huivi, pipo samasta kankaasta on tehtynä jo aiemmin.

IMG_5770

Syksyn mittaan on myös jämäpaloista ja muista muihin sopimattomista tehty pipoja ja huiveja varastoon, että on kaverisynttäreille vietävää. Panda vihreänä.

IMG_5769

Heppasettejä vaaleanpuna-pinkkinä.

IMG_5768

Ja vielä tilauspipoja ja huiveja.

IMG_5900

IMG_5905

Nyt se syksy tuntuu alkaneen! Pääsee myssyt päähän ja huivit kaulaan.

Kirjoitettu

Vielä vähän merihenkeen

Vielä ainakin tämä postaus näitä “merellisiä”. Näissä tosin sitä on vähennetty ja toivotaan, että kelpaa lapsillekin hyvin.

Marimekon 3m palajersey tummansinipunaisena pääsi niskalenkkimekoksi, joka on ollu lempparivaate myös pumpputaskullisena (tässäkin selässä tasku inskapumpulle, mutta ei näy). Tuntuu vaan tähänmennessä olevan turha hellevaate tänäkesänä, mutta valmiina olisi, jos hellettä tulee. Myös trikoohuivi päähän, niskasta solmittava malli.

IMG_5586

Laneilla tehtiin kangasvaihtareita ja tätä heppaa olinkin ihaillut aiemmin jonkun Instagram-kuvissa. Nyt sitä tuli pieni pala meille. Niin pieni, että hame oli ainoa vaihtoehto ja tätä onkin jo pidetty. Nyöri on palmikoitu samasta trikoosta. Tikkaukset punaisella. Kannattaa klikata kuvaa/kuvia isommiksi.

IMG_5578

Laneilta tämäkin jersey. Ajattelin sopivan hyvin näihin merihenkisiin mekkoihin leggareiksi. Napakkaa joustavaa trikoota, täydellinen leggarikangas.

IMG_5581

Sitten tämän hameen pienen pieni pala tuota harmaata ihanaa ankkurijerseytä tuli myös vaihtareilta, mutta ei se olisi riittänyt enää kuin vauvatumppuihin tai kuolalappuun….No taskuun se riitti 6-vuotiaallekin. Tosin sitten tuota collegea oli liian vähän ja tämä saattaa olla heti valmiiksi naftin kokoinen. Kaavaakaan tähän ei ollut vaan leikelty riittävyyksien mukaan.

 

IMG_5584

Hyvää Juhannusta kaikille!

Digitrikoot alessa kaupan puolella juhannuksen ajan!