Kirjoitettu

Shortseista pulaa

Yllättäen kävi niin, että kesäksi varatut mekot eivät menekään päälle, vaan aina samat shortsit ja tässä kesän puolivälissä ne arvatenkin alkaa näyttää jo entisiltä. Mekkoja olisi uusia ja hienoja kesäksi, mutta aina vaan shortsit…

Eilen illalla päätin, että turha lomaa (sitten kun se alkaa…) on käyttää mekoista tappeluun, kun osan kankaista voi hyvin tikkailla shortseiksi. Innostuin jopa niin, että aloitin klo 21 jälkeen illalla. Aika, joka on yleensä jo “lepoa” eikä töitä enää.

Tänään aamupäivällä tuli valmista. Kolmet collarishortsit, kankaina Chalk stars, Metsän kuningas ja salmiakki. Tytön toiveesta, koska vain musta kelpaa. En kuitenkaan viitsinyt tehdä yksivärisiä, kun näitä kuviotilkkuja on kaapissa paljon enemmän kaipaamassa käyttöä.

Shortseissa on takakaarrokkeet ja taskut. Harmaisiin meinasin vielä laittaa silityskalvosta vähän tyttömäisyyttä (sydämen), mutta sain kiellon, joten ne on näin simppeleitä nyt.

Omasta mielestä tänäkesänä ei ole hirveästi edes shorsikelejä ollut, mutta tyttö on silti joka päivä shortseilla. Koska on kesä. Nih!

Kirjoitettu

Olipa kerran Simpukka -Haaste

Ompeluryhmässämme (Facebookissa) oli Selian ompeluhaaste, jossa jokainen osallistuja sai ylläripaketin postissa tietämättä mitä se sisältää. Avata sen sai viime perjantai-aamuna ja ommella piti lauantai iltaan mennessä. Osallistujia oli lähes 60 kpl, niin monelle kangasta riitti.

Valitsin tähän pikaisesti 10 kuvaa valmiista haaste-ompeluista.

Kankaasta valmistui miehille ja naisille….

vauvoille ja isommille lapsille.

Oli kiva huomata, että kangas sopi monelle!

Ihania mekkoja tuli paljon. Haasteessa oli vain vieno toive, että ommeltaisiin jotain kesäistä. Sen enempää sääntöjä ei ollut.

Simpukat on Sari Pelhon / Pelhodesign suunnittelema kuosi. Osa Selian kesäsarjaa, johon kuuluu myös Merhihevoset, Tähkä ja Mustekalat (PikkuBo).

Kiitos kaikille haasteeseen osallistujille ja seuraajille! Ehkä tästä päästään kesäompelusten vauhtiin?

Kirjoitettu

Koivu-Birch

Tuli toive leggareista, caprimittaisena ja mikromittaisena hellekeleille. Mekon alla pidettäväksi, niin ettei haittaa, jos vaikka kärrynpyörän tai voltin tahtoo välillä heittää.
Kankaaksi valikoitui Koivu, se sopii hyvin kaikkiin kesän kukkamekkoihin yms.

IMG_6919

Kirjoitettu

Lasten kanssa suunniteltu

Nyt on omat ompelut menneet pitkälti siihen, että tehdään mitä lapset pyytää ja tarvitsee, tehdään mikä kelpaa ja mitä toivotaan. Näin ne tulee takuuvarmasti myös hyötykäyttöön. Tässä jättipostaus sellaisia!
IMG_6408

 

Ensimmäisenä yöpaita, jonka tyttä näki jossain nettikaupassa. Nettikaupan yöpaidassa luki vain “Home is where my cat is” ja tyttö halusi koiratekstin… ja satuin mainitsemaan, että Cameolla se onnistuu. Niinpä sitä pääsi ompelemaan yöpaitaa. Värit ja kankaan on tyttö valinnut itse. Ja ommellessa lisäsin omavaltaisesti helmaan brodyyyrin. Kelpasi!

IMG_6410

Pikkusiskokin on oppinut katselemaan “kivoja vaatteita” ja tämä kissa silityskalvo on suoraan yhdestä paitakuvasta napattu: “Stop Stressing Meow!”

Sen piti olla musta valkoisessa paidassa, mutta koska tyttö halusi sen mieluummin heti, laitettiin seeprakalvoa kaapista löytyneeseen toppiin. Kiva, että on kesäksikin jo jotain.

IMG_6404

Pipo-huivisetti on tehty kaverisynttärilahjaksi. IMG_6244

Kaveri pitää kuulemma linnoista ja ritareista (tyttö), joten tälläinen linna silitettiin pipoon.

IMG_6245

Kesäksi yöpukushortsit. Tyttö nukkuu kesäisin topilla/aluspaidalla ja kun hän näki tämän kankaan kirpparikankaiden pinossa, pyysi siitä shortseja. Saatiinpa sekin kangas käyttöön. Näistä tuli mukavan ohkaisen vilpoiset ja pakattiin ne nyt odottemaan kesää.

IMG_6438

Sitten tulee eilisillan projekti. Tästä olen aika ylpeä tytön puolesta. Hän on siis 7 v ja suunnitteli ja ideoi tämän kokonaan itse.

Kissa sapluunat on verensokerisensorin kiinnitysteippien taustoja ja hän laittoi ne talteen ja sanoi, että ne pitää painaa paitaan. Eilen oli pyytänyt isää ostamaan kaksi yksiväristä paitaa, että pääsi hommiin. Aiemmin varmisti, että onhan mustaa ja kultaista kangasväriä? (sanoin joo…no tuo toinen on oikeasti pronssia…)

IMG_6461

Sitten vaan töpöttelemään ja ensin paita näytti tältä:

IMG_6462

Mutta jotain kuulemma puuttuu! Kuu! Ja sitten minä autoin tekemään tytön toivomia tähtiä kissojen päälle. Ne leikattiin yhdessä Cameolla. Tyttö asetteli, minä silitin. Paita taitaa olla valmis, ellei sitten innostu vielä  koulun jälkeen tähän jotain lisäilemään. Meillä meni vähän iltapala aikakin eilen myöhemmäksi, että saatii paita valmiiksi. Nämä on meidän naapurin kollikissat, eli terkkuja sinne!

IMG_6464

Tämä oli kiva idea, että tähtiä on myös selässä.

IMG_6465

IMG_6275

Pussukka, tämäkin tytön ideoima. Tuon ikäiset suosii paljon BFF juttuja: BEST FRIENDS FOREVER

IMG_6276

IMG_6327

Tämä paita on keskimmäiselle tytölle. Ommeltu vaateliikkeen poistopaidasta/tunikasta. Vaate oli tahallaan rikottu poiston yhteydessä, mutta halusin sen pehmeän trikoon vuoksi pelastaa tytölle paidaksi. Leikkasin pienemmäksi, tein pääntielle uuden kanttauksen ja yhden uuden napinläven pääntielle. Koko nyt n. 152/158 cm.

IMG_6328

Vielä näitä riittää. Jaksoiko kukaan lukea tänne asti?

Treenit alkoi taas joululomien jälkeen ja tyttö halusi suunnitella itse uusia treenivaatteita. Pääsin ompelemaan siis lycraa!

IMG_6348

Samalla näkee, miten cameokuvio pysyy lycran pinnassa. Alakuvassa on pyöräilyshortsi-hame. Oli kuulkaas tarkkaan määritetty hameen pituus!

Tyttö pakkasi nämä niin nopeaan koulun liiksapussiin, etten ole itse nähnyt näitä edes hänen päälllään. Kai ne on hyvät, kun valituksiakaan ei ole tullut.

IMG_6349

IMG_6350

Sitten viimeisenä vielä vanhaan paitaan keskimmäisen neidin painama hylje. Lumi tehty tekstiiliglitterillä.

IMG_6351

Nyt saa sanoa Huh!

Kirjoitettu

Poikakesää (kuvapaljous)

Meinaa jäädä tilaustyöt postailematta blogiin. Koska se on vaan vaikeampaa! Samanlaisia vaatteitahan ne on kuin muutkin, mutta niille ei ole niin paljon tarinaa kerrottavana, jonka voisin blogissa jakaa. Joten lyhyesti:

Aluspaitoja/Kesäpaitoja

IMG_5408

Lyhythihaisia, T-paitoja

IMG_5407

Shortseja/yöhousuja

IMG_5406

Pitkähihaisia paitoja

IMG_5315

Lempparinumero 4, Silhouette Cameolla leikeltynä ja paitoihin piilotettuna pienen pojan riemuksi.

IMG_5314

IMG_5313

IMG_5312Pipo

IMG_5409

Ja vielä kesäyöpuku. Nämä olikin ommeltu jo ennen kesää, mutta viimein myös blogissa!

IMG_5451

Kirjoitettu

Lomajuttuja

Ennen kun voi olla loma, pitää tehdä vähän juttuja ommellen.

Kuopus vei ystävälleen “kesälahjan”. Helman kangas on kaverin äidiltä alunperin saatukin ja siitä on tehty jo perheen äidille mekko ja myös isosiskolle. Loppupala jäi “Selian jemmaan”, kunnes nyt iski inspis, mitä siitä tulisi. Kaveruksille kesämekot! Kuin karkit ja sain ujutettua sitä merihenkeä niin, että kelpasi tytöille hyvin.

 

IMG_5656

Koko 134/140 ja malli sellainen, että menee varmasti pitkään, ainakin vielä toisen kesän.

IMG_5655

IMG_5628

Itselle kesätoppi. Tai oikeastaan ostotopin tuunaus ankkurilla ja tekstillä. No, teksti ei ihan omalla kohdalla pidä paikkaansa, kun koti on täällä sisäsuomessa, mutta voihan sitä merelle välillä kaivata ;). Kuva ja teksti leikelty Cameolla.

IMG_5627

Sitten raitajoustocollegen kimppuun. Ostettu jostain Kankaiden yönä kauan sitten ja nyt se tuli tarpeeseen, kun huomattiin, että isoin tyttö pakkaa lomakamoja pikkusiskon kaapista…koska, “mulla ei ole hupparia, missä ei ole huppua..enkä halua huppua….”

 

IMG_5652

Eli huppari ilman huppua koossa 164 cm, oli onneksi nopea ommella. Ja vielä isompi onni, että vetoketju löytyi kaapista. Tähän tuli melkein joukkueen väritkin niin voi pitää talvella tuulipuvun alla lämmikkeenä.

 

IMG_5643

Ja harvoin on miehelle tullut mitään ommeltua. Mutta nyt tein lomashorstsit.

IMG_5644

IMG_5645

Ja kuopukselle vielä yksi raitamekko. Toivottavasti lyhythihaista tarvitaan tällä lomalla!

IMG_5653